
Yksityiselämässään tämä nelikymppinen eronnut mies, jonka tyttöystävä lähti työkomennukselle New Yorkiin, tuntee ajoittaista yksinäisyyttä ja ikävää. Vapaa-aikanaan hän hakkaa nyrkkeilysäkkiä, käy elokuvissa, lukee kirjoja, nauttii hyvästä ruuasta ja juomasta sekä kävelyistä kotikaupunkinsa Barin kapeilla kujilla. Näistä passeggiata –kuvauksista pidin kovasti, kuuluuhan tämä käveleskelyrituaali niin olennaisesti italialaiseen elämänmenoon. Kirjaa lukiessa pystyi melkein tuntemaan kulmabaarien espresson tuoksun ja kuulemaan italialaiskaupungin äänten sekamelskan.
Carofiglio kuvaa kirjoissaan paljon Italian oikeuslaitoksen toimintaa, ja niin tässäkin kirjassa lukija viedään keskelle oikeuskäsittelyjä ja vähemmän yleviin käytäväkeskusteluihin.
”-Hei, Guerrieri. Mitä oikein olet tehnyt, oletko nukkunut täällä?
Juuri niin.
Barin murteen ja epävarman italian välimailla häilyvät sanat lausui Castellani. En pystynyt koskaan muistamaan hänen etunimeään Hän puolusti yksinomaan varkaita – kaikenlaisia, sekä sellaisia jotka varastivat autoista tai asunnoista että laukkuvarkaita – ja lisäksi huumediileritä. Hän oli ollut kurssitoverini yliopistossa, mutta se ei tarkoittanut, että välimme olisivat olleet läheiset, sillä opiskelijoita oli yli tuhat.
Hän oli lyhyt ja vanttera. Kaula oli kuin härällä ja hän oli lähes kokonaan kalju lukuunottamatta pään sivuilla kasvavia tupsuja, jotka laskeutuivat korville. Lisää tupsuja pursusi hänen
paidankauluksestaan, joka oli aina auki ja kravatti sen tähden vinossa.
Hän ei ollut aivan sellainen henkilö, jonka kanssa jutella Emily Dickinsonista tai estetiikan ongelmasta Tuomas Akvinolaisella.”
Juuri niin.
Barin murteen ja epävarman italian välimailla häilyvät sanat lausui Castellani. En pystynyt koskaan muistamaan hänen etunimeään Hän puolusti yksinomaan varkaita – kaikenlaisia, sekä sellaisia jotka varastivat autoista tai asunnoista että laukkuvarkaita – ja lisäksi huumediileritä. Hän oli ollut kurssitoverini yliopistossa, mutta se ei tarkoittanut, että välimme olisivat olleet läheiset, sillä opiskelijoita oli yli tuhat.
Hän oli lyhyt ja vanttera. Kaula oli kuin härällä ja hän oli lähes kokonaan kalju lukuunottamatta pään sivuilla kasvavia tupsuja, jotka laskeutuivat korville. Lisää tupsuja pursusi hänen
paidankauluksestaan, joka oli aina auki ja kravatti sen tähden vinossa.
Hän ei ollut aivan sellainen henkilö, jonka kanssa jutella Emily Dickinsonista tai estetiikan ongelmasta Tuomas Akvinolaisella.”
Carofiglion kirjaa oli mukava lukea. Kirjassa oli sopivasti yhteiskunnallista otetta ja Italia-kuvausta sekä nerokasta huumoria ja nokkelaa vuoropuhelua –ja tietenkin loistava henkilöhahmo Guido Guerrieri, josta toivon saavani lukea vielä lisää. (Sinikka L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti