
Kirjan tapahtumien keskipisteessä on kovaa tulosta tahkonnut suomalainen Erottaja-varainhoitotalo, jonka kolme perustajajäsentä ovat jo aikaisemmin ehtineet tyhjentämään pajatson myymällä nousukiidossa olevan yhtiönsä ruotsalaisomistukseen. Työpaikat kuitenkin säilyivät, mutta nyt jopa kruununjalokivenä kimaltelevan Altius-rahaston kurssi on vaarassa kääntyä pakkasen puolelle ja ruotsalaisen emoyhtiön päätös laittaa ulkomaan toiminnot myyntiin käynnistää pelin, jossa entiset ystävyyssuhteet ovat pian kuin muisto vain.
Shakkimaisten siirtojen tapaan etenevässä juonessa kuningasta edustaa Altiuksen salkunhoitajana toimiva häikäilemätön sijoittajalegenda Rainer Olavi ”Rotta” Oraspää, jonka liikkumavara käy virheliikkeiden kasautuessa yhä vähäisemmäksi. Urheiluhullu yhtiökumppani Anders Sundström viilettää lähetin tavoin suorittamassa yhtä jos toista epämääräistä tehtävää ja tarjoilee kirjan lopuksi vielä henkeäsalpaavan reissun Turusta Tukholmaan. Pelilaudan mustaksi kuningattareksi paljastuu Krista Saukkonen. Kolmikon koossapitävä voimasta tulee vähitellen vastapeluri, mille toisaalta löytyy aivan uskottavalta tuntuva selitys. Hupaisalla tavalla vähäisimmäksi pelinappulaksi on valikoitunut kolmikon esimiehenä toimiva Christer Hammarén. Ruotsalaispomon toilailu Hämeenlinnan ja Riihimäen välisen rataosuuden ryteiköissä on kuin parasta puskafarssia.
Hämäläisen kerronta tasapainottelee onnistuneesti tarun ja todellisuuden välimaastossa. Kirja säilyttää autenttisuuden tunteen aivan loppuun saakka, mutta mukaan on ympätty myös aavistuksen verran harmaan arjen yläpuolella kelluvia kidnappauksen kaltaisia jännityselementtejä. Yhdistelmä takaa kuitenkin sen, että talousaiheita vierastavat viihtyvät teoksen parissa. Ansioksi voi lukea lisäksi finanssimaailman ja normaalielämän välisen kuilun syväluotaamista ilman ylenpalttisia moraalisaarnoja. Lopun lyhyt kuvaus perheensä pariin haavojaan nuolemaan vetäytyneestä Rotasta tuntuu erinomaisen epätodelliselta. Vähemmän onnistuneisiin ratkaisuihin kuuluvat siellä täällä viljellyt puolen sivun mittaiset gladiaattorivertaukset, joiden lukumäärä on onneksi tajuttu pitää aivan minimissä. Muutoin Erottaja tarjoaa laadukkaan lukukokemuksen ja maailmantalouden turbulentit virtaukset pitänevät sen ajankohtaisena vielä pitkään. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti