Yhden kaikkein kliseisimmän parisuhdeongelman pukeminen sadun muotoon vie ajatukset helposti vaaleanpunaisiin viihdeunelmiin. Kristiina Lähteen Joku on nukkunut vuoteessani osoittaa kuitenkin, että taitavan tekstinkäyttäjän on edelleen mahdollista kertoa jotain aivan keskeisen oleellista omasta ajastaan tarinalla, jonka juuret kurkottavat jonnekin unen ja valveen väliseen maailmaan. Liiallisen realismin tai ylenmääräisen yhteiskunnallistamisen välttäminen ei silti ole luonut tarvetta turhalle silottelulle, vaan Lähteen käsittelemät teemat kumpuavat yksinäisyyden, masennuksen ja ahdistavien pätkätöiden kaltaisista synkistä pohjavesistä. Jatkuvasti esillä oleviin aiheisiin luodaan kuitenkin hienolla tapaa kepeän unenomainen näkökulma ja poikkeuksellinen omaperäinen kirja pysäyttää lukijan hämmästyttävän tehokkaasti pohtimaan sekä omaa elämää että ihmisiä sen ympärillä.Tarinavyyhti lähtee purkautumaan aamusta, jolloin kirjan päähenkilö Rosa havahtuu siihen, että sängyssä hänen vierellään nukkuu täysin outo mies. Taloksi asettuva vieras tuntuu jollakin kummalla tapaa olevan luontevaa jatkoa nelikymppisen naisen sekavalle elämälle ja niinpä ensireaktiona ei ole näyttää ovea uudelle perheenjäsenelle. Tilanne tuntuu silti vähintään kiusalliselta ja sen selvittämiseksi ärtynyt Rosa turvautuu lopulta niin lääkärin, poliisin kuin höpsön yksityisetsivänkin apuun. Asiantuntijoiden ohjeet ja opastukset eivät tunnu osuvan aivan kohdalleen, mutta omat neuvot auttavat niin, että yhteiselo Onniksi esitellyn miehen alkaa vähitellen sujua edes jotenkin. Ensin käydään ulkoiluttamassa yhdessä koiraa ja sitten peuhataankin jo petissä. Yhteys miehen kanssa tuntuu silti jäävän vajaaksi ja Rosan menneisyydestä muhii vielä syvät haavat jättänyt veljen itsemurha sekä traumaattinen suhde dementoituvaan isään.
Onni taas elää alusta saakka Rosan luona kuin kotonaan. Säntillinen TV-meteorologi on tyypillinen puurtajasuorittaja, joka rakastaa selkeitä muotoja ja jonka erinomaisen hyvässä päivässä sekä työ- että kotiasiat sujuvat valmiin esityslistan mukaan. Mukaan kuvioihin tulee myös Laura, jonka oma aviomies puolestaan on kadonnut ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Elämään kuuluu myös suhde pelkästään kuvitelmissa telmivään lapseen. Kytköstä kolmen päähenkilön välillä ei ole kovin vaikea arvata, mutta Lähde onnistuu silti pitämään jännitettä yllä niin Rosan ja Lauran välisen peilikuvamaisen suhteen kuin heidän kanssaan aivan toiselta planeetalta olevan Ollin välillä. Yritykset oikuttelevan Rosan lepyttämiseksi vievät Ollin lopulta lähelle kuoleman portteja. Pahimmasta sentään selvitään, mutta kirjan loppu on tästä huolimatta viiltävän surumielinen.
Runoilijataustaisen Lähteen teksti on huikaisevan kaunista luettavaa. Lauseet ovat rakenteeltaan naivistisen funktionaalisia, mutta sanojen rikas polveilu ei lakkaa hämmästyttämästä. Lukukokemus tuntuu kiireettömältä ja ajan kulun unohtamaan saava kirja on sopivaa lääkettä kaikelle sille, mikä nykyhetkessä tuntuu vieraalta. On täysin tulkinnan varaista, löytyykö Lähteen sukupuolten väliin pystyttämän muurin takaa epärealistiset vaatimukset, putkiaivojen riittämättömyys vai onko kyseessä kenties peltimies ilman sydäntä. Tämän kaltaisten kirjojen avulla mikä tahansa vastaus tuntuu kuitenkin paljon inhimillisemmiltä. Kannattaa siis ehdottomasti lukea. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti