maanantai 8. lokakuuta 2012

Patrick deWitt: Sistersin veljekset

Nykymiehen nihilististä pohjakosketusta esikoisromaanissaan Puhdistautuminen ansiokkaasti dokumentoinut Patrick deWitt vie lukijansa juuri suomennetussa uutukaisessaan villin lännen maisemiin. Väkivaltaa tihkuvassa tarinassa elämä on halpaa ja ruumiita tulee kasakaupalla, mutta Sistersin veljekset (The Sisters Brothers) on tästä huolimatta edeltäjäänsä verrattuna huomattavasti lämminhenkisempi ja humaanimpi teos. Kirjan vinksahtanut huumori ei ole niin äärimmäisen sysimustaa, ja toisin kuin Puhdistautumisessa, tragikoomisista henkilöhahmoista paljastetaan myös heidän inhimillisempiä piirteitään. Häviäjiä ja eriskummallisia tilanteita rakastava deWitt on tuskin ensimmäinen tai viimeinen westernien myyttisiä antisankareita kieli poskessa käsittelevä tarinankertoja, mutta onnistuu silti tuulettamaan raikkaalla tavalla viime aikoina harvinaisen monia laadukkaita tuotoksia synnyttäneen lajityypin pahimpia kliseitä. Toisaalta parodia ei ole itsetarkoituksellista, vaan istuu luontevasti deWittin huolella kertomaan, kuin varkain eeppisiin mittasuhteisiin yltävään tarinaan.

Keskelle 1850-luvun Kalifornian kultaryntäystä sijoittuvaa nuhjuista road movie -elokuvaa muistuttava kirja seuraa palkkatappajina elantonsa ansaitsevan Sistersin veljeskaksikon harharetkeä kohti tarunhohtoisia kultakenttiä. Siellä jossakin piileskelee myös heidän häikäilemättömän työnantajansa hengiltä haluama arvoituksellinen Herman Kermit Warm. Ohjakset käsiinsä ottava vanhempi Charlie-veli on impulsiivinen ja häikäilemätön psykopaatti, joka näkee keikan vain yhtenä muiden joukossa sekä samalla tilaisuutena juopotella ja rellestää mielin määrin. Toisiaan seuraavat krapula-aamut tuovat kuitenkin nopeasti mutkia matkaan, eikä perilläkään oikein mikään tunnu sujuvan aivan suunnitelmien mukaan.

Rauhallisempi Eli puolestaan inhoaa nykyistä elämäänsä ja haluaisi keikan olevan viimeinen ennen vetäytymistä seesteisemmän elämän pariin. Rohkeutta ei vain löydy riittävästi unelmien toteutumiseen ja halu muutokseen näkyy takertumisena lähes kaikkeen edes vähän normaalilta haiskahtavaan. Hammasharjasta ei silti ole suunnanmuuttajaksi ja tielle osuva lyhyt suhde kalvakkaan bordellin kirjanpitäjään on sekin tuomittu epäonnistumaan alusta saakka. Kaliforniassa Herman Kermit Warmin hallussaan pitämä salaisuus lopulta paljastuu ja tarjoaa Elille mahdollisuuden muuttaa molempien veljesten elämän suuntaa. Kullan kiilto menee kuitenkin harkintakyvyn edelle, mutta seuranneen sotkun selvittely pakottaa Elin ottamaan viimein vastuuta sekä omasta että Charlien tulevaisuudesta.

Kirjan kertojan ääni kuuluu Elille. Vanhemman veljensä käskyttämä oman elämänsä sivustakatsoja on oppinut ottamaan asiat niin kuin ne vastaan tulevat, eikä ole juuri tottunut pohtimaan sen syvällisemmin ympäröivää maailmaa tai omien tekojensa seurauksia. Merkitystä on ainoastaan sillä, mitä Charlie tekee ja tämä taas on vuosien saatossa koulinut myös Elistä pelätyn tappajan. Pohjimmiltaan hyväsydäminen Eli haluaa kuitenkin vain tavallisen turvallista elämää ja deWitt rakentaa kirjan herkullisimmat hetket juuri tämän ristiriidan varaan: vaikka Eli syyllistyy pahoihin tekoihin, niin lukija ei voi olla tuntematta myötätuntoa siitä, kuinka tämän arkiset unelmat valuvat kerta toisensa jälkeen maahan kuin hiekka sormien välistä.

Toisena keskeisenä teemana deWittillä on kulta ja sen ihmismielessä herättämät intohimot. Kultakuumeen sekoittamassa Kaliforniassa maailma pyörii täysin keltaisen jalometallin ympärillä ja onnekkaimmille tai kaikkein häikäilemättömille ovat kaikki ovet avoinna. Kestävää onnea äkkirikastumisesta seuraa kuitenkin harvemmin, sillä moni tuhlaa omaisuutensa vielä nopeammin kuin on sen hankkinut. Tilanteen mielipuolisuutta symboloi hyvin Herman Kermit Warmin mullistava keksintö, joka suurista lupauksistaan huolimatta onnistuu lopulta kylvämään ympärilleen vain pelkkää pahaa.

Kuten teoksen englanninkielinen nimi osoittaa, sanat ja niillä leikkiminen ovat deWittillä edelleen hyvin hallussa. Kirja ei kuitenkaan ole suuri vitsikokoelma, vaan hauska ja omalaatuinen tunnelma syntyy deWittin tavasta kuvata jopa kaikkein kaistapäisimmät juonenkäänteet vähintään puoliksi vakavissaan. Oma lukunsa on myös kirjan naseva dialogi sekä deWittille ominainen ADHD-tempo. Samaan aikaan sekä hilpeä että vakavamielinen kirja on erinomainen vaihtoehto laadukasta kesälukemista etsiville ja sen lukemisen jälkeen on huomattavasti helpompi odotella syksyllä vihdoin suomeksi ilmestyvää Cormac McCarthyn Blood Meridian -romaania. (Tuomo L)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti