Riikka Ala-Harja: Reikä

Riikka Ala-Harjan ensimmäinen novellikokoelma on vaatinut pitkän kypsyttelyn. Lopputulos on kuitenkin varsin mallikelpoinen lukupaketti, joka pitää sisällään kahdentoista tarinan verran sulavalinjaista suomalaista lyhytproosaa. Kertomusten yhdistäväksi tekijäksi on ympätty reikä muodossa tai toisessa ja sen lisäksi tekstejä on jaoteltu neljän laajemman teemaluvun alle. Ratkaisu on toimiva, sillä valtaosa novelleista on vain muutaman sivun mittaisia ja näin sirpalemaisesta rakenteesta on saatu muodostettua paljon yhtenäisempi kokonaisuus. Reikä tuntuukin kiitettävän tasapainoiselta lukukokemukselta huolimatta siitä, että kokoelmasta löytyy yksi pitempi novelli, joka rohmuaa lähes puolet kirjan sivuista.

Tarinat etenevät lukuisissa novellikokoelmissa hyväksi havaittuja kaavoja käyttäen. Tunnelma on intensiivinen, vaikka aiheet ovat yllättävän tavanomaisia. Tapahtumista ja henkilöistä kerrotaan pääsääntöisesti sopivan säästeliäästi ja lataukset purkautuvat välähdyksenomaisissa hetkissä, joissa todellisuus hehkuu aavistuksen verran normaalia arkea kirkkaammin. Reikäisyys tunkee sivuille, paitsi haudan, avannon ja maan tasalle hakatun metsäaukean tapaisten miljöiden muodossa, niin myös rikkinäisissä ihmissuhteissa sekä novellien päähenkilöiden aukkoja täynnä olevissa mielenmaisemissa. Ala-Harja kirjoittaa pääsääntöisesti raskaista aiheista, mutta osaa keventää tunnelmaa piikikkäällä huumorilla. Sävypaletti onkin riittävän laaja, mistä hyvänä esimerkkinä toimii kirjan avaava Me olemme lumoava ihmispari -teemaluku. Ahdistava Hauta-novelli tilittää kuopan pohjalta kolmekymppisen pariskunnan hajoamispisteessä olevaa suhdetta, vainoharhainen Kaatopaikka puolestaan vie eron jälkeiseen tilanteeseen. Hän viikunapuuhun kiipesi -novellin lumoava pariskunta taas on nousukiidossa oleva nuoripari, jonka unelmissa siintävä pikkuporvariston hillitty charmi kestää juuri ja juuri parin sivun verran, kunnes lehmuksen ylimmälle oksalle kiivenneelle naiselle avautuu näkymä nuoren miehen aluillaan olevaan pälvikaljuun sekä muihin fyysisiin vajavaisuuksiin. Luvun päättää railakas Suomenlinna / Sveaborg, joka on maaotteluhengellä ladattu irrottelu, jossa suomalainen naispuolinen tykistö puolustautuu renttuilevaa ruotsalaismiestä vastaan. Tosin Hauta-novellin itsemurhateema on läsnä myös siinä.

Aivan oma lukunsa on lähes seitsemänkymmentäsivuinen Tarmo-novelli. Viisikymppisen kirjastovirkailijan olematon syntymäpäivä on melko tyypillistä tragikoomista suomalaista mieskuvaa, jossa reikä pyörii mielessä vähintään joka toisessa lauseessa. Siitä huolimatta Ala-Harja valottaa suorastaan äidillisen kärsivällisesti myös päähenkilön hellyttävän ritarillisia luonteenpiirteitä ja sallii äksyilystä kumpuavan jotain hyvääkin. Ikääntyvän miehen kipuilua käsitellään vielä toistamiseen Pehko-novellissa ja edelleen tunnelin päässä pilkottaa valoa. Kokoelman parhaissa novelleissa äänessä ovat kuitenkin onnettomat naiset. Jonain päivänä jäät lähtevät -teeman alta löytyvän Saari-novellin tarina nivoutuu petollisten jäiden ylityksen ympärille ja sen eristyneisyyttä huokuva miljöö tuo välittömästi mieleen Ulla-Lena Lundbergin Jään. Samaan osuuteen kuuluvan Avannon avioeron viilentämät tunteet taas ovat tuttuja Ala-Harjan omasta Maihinnousu-romaanista.

Reikä on tyylipuhdas nappisuoritus, josta on vaikea hakea muita heikkouksia kuin se, että se suhahtaa lävitse yhdellä lukukerralla. Tarinat on valittu mukaan ajatuksella ja pitäen huolta siitä, että kattoteeman alle koottu sisältö pysyy riittävän vaihtelevana. Joihinkin kohtiin ehkä kaipaisi muutaman lisäsivun, mutta toisaalta novellien ystävät ovat ennenkin tottuneet jatkamaan omatoimisesti kertomusten irrallisia juonenpätkiä. Riikka Ala-Harjan aikaisemmasta tuotannosta pitävien kannattaa siis katsastaa myös novellikokoelmadebyytti, sillä se kipuaa kirjailijan parhaiden romaanien tasolle, ellei jopa ylitä niitä.  (Tuomo L)