Raskas työ vaatii vielä raskaammat huvit. Kuluneesta sanonnasta tarjoaa jälleen yhden version teatterimaailman moniottelijan Ari Wahlsten esikoisromaani Kosteiden mestojen balladi. Baareja, naisia ja teatteria syväluotaavassa kirjassa kaljoittelun ja naistenkaatamisen suhteen tehdäänkin vähintään tukevan laitamyötäisen avittama Suomen ennätys ja huuruisen tarinan aikana tulevat tutuksi sekä Helsingin pahimmat räkälät että viileämmät pintapaikat. Peiton alle päätyvien naishenkilöiden kavalkadi on myös henkeäsalpaava, mutta seksikohtausten viileä kuvaus pitää kirjan eroottiset lataukset riittävän alhaisina myös herkemmille lukijoille. Paljaita pyllyjä toki vilahtelee, mutta pikkutuhmasti ja hyvän maun rajoissa. Töitäkin painetaan niska limassa, sillä jostain ne kaljarahat on tienattava.Rilluttelugenrelle tyypilliseen tapaan romaanin hilpeänä veikkona seikkailee kirjailijan alter ego Aaron Walden, mikä puolestaan antaa odottaa sitä, että Kallion mahtisonnin seikkailuilla on jonkinlaista todellisuuspohjaa. Eletty elämä maistuukin riittävästi ja lisää huomattavasti kirjan kiinnostavuutta. Välillä absurdit juonenkäänteet tuntuvat kuitenkin liikaa mielikuvituksen tuoteilta, millä taas on täysin päinvastainen vaikutus lukukokemukseen. Kännäämisen varjopuolista saadaan myös pieni muistutus, kun päähenkilön pohjalle vajonnut sisko astuu hetkeksi mukaan kuvioihin.
Kolmanteen potenssiin korotetusta kittaamisesta ja jynssäämisestä huolimatta Kosteiden mestojen balladi on ennen kaikkea tilitys suomalaisen teatterityöläisen karusta arjesta ja samalla pientä keskisormea pääkaupunkiseudun kulttuuripiirien suuntaan. Wahlsten riisuu pätkätyöksi muuttuneesta teatterimaailmasta pois turhan gloorian ja näyttää, että ylenpalttinen henkevyys on sielläkin tehnyt tilaa paljon maallisemmille asioille. Elanto on hankittava sekalaista proggista pyörittämällä ja vaikka keikkaa pukkaa, niin kulttuurilaitosten pikkusieluinen johtoporras tekee kaikkensa, jotta pöytälaatikossa lojuvan kassamagneetin näyttämölle saattaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Wahlstenin irvailussa on valitettavan usein liikaa sisäpiirin vitsin tuntua, mutta mukana on myös muutama varsin helposti tunnistettava hahmo.
Episodimainen kirja on kirjoitettu konstailemattoman suoraviivaisella tyylillä. Mitään suurta draaman kaarta ei ole tarjolla ja runsas takautumissa hyppely on omiaan sekoittamaan lukijan ajantajua. Teoksen naiskuva on luonnollisesti arveluttava ja huumoria väännetään välillä vähän väkinäisen tuntuisesti. Kokonaisuutena paketti kuitenkin toimii kuin junan vessa ja lajityypin ystäville Kosteiden mestojen balladi onkin pienistä puutteistaan huolimatta ehdottoman suositeltavaa luettavaa. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti