Lähes scifimäinen loppu on oiva päätös Jennifer Eganin ensimmäiselle suomennetulle teokselle. Kuljettajan käsistä karannutta aikakonetta muistuttava Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad) vie lukijat lopuksi lähitulevaisuuteen, jossa maapallon kallistuskulmaa on korjattu ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittojen lievittämiseksi ja mielipiteiden nettimanipuloinnista on tullut vielä nykyistäkin härskimpää liiketoimintaa. Tätä edeltää kuitenkin muutaman sadan sivun verran villejä siirtymisiä 1970-luvun San Franciscon ja nykyhetkeä lähellä olevan New Yorkin välillä. Jossain vaiheessa sekoillaan myös safarilla Afrikassa, leikitään salapoliisia Napolin hämärillä kaduilla sekä tehdään kyseenalaisia PR-temppuja nimeltä mainitsemattomassa kolmannen maailman diktatuurissa. Lineaarisesti etenevä juoni on joutunut romukoppaan, eikä kirjassa muutenkaan ole perinteisessä mielessä päähenkilöitä. Egan koostaa erillisistä kertomuksista rakentuvaa juonta kuin fraktaalikuviota tarkentamalla johonkin pieneen tekstissä esiintyvään yksityiskohtaan, josta aukeaa seuraavassa luvussa uusi tarina. Aika ja paikka vaihtelevat, mutta teemat ja kytkökset pysyvät riittävän samankaltaisina, jotta kirjasta muodostuu yhtenäinen, selkeän alun ja lopun väliin mahtuva kokonaisuus.Egan polkaisee Aika suuren hämäyksen käyntiin kahdella välähdyksenomaisella henkilökuvalla, joista jo sijainnista johtuen saadaan ainekset kirjan keskushahmoiksi. Aloitustarinassa päästään trendikkään Sashan kyydissä ensitreffeille. Ne saavat kuitenkin painajaismaisia piirteitä ikääntymisestä ahdistuneen naisen hallitsemattoman kleptomanian vuoksi. Kakkostarina taas tekee tutuksi Bennie Salazarin ja seuraa samalla tapaa kadonnutta nuoruuttaan haikailevan menestyneen levy-yhtiön johtajan päivää, johon kuuluu niin laatuaikaa oman yhdeksänvuotiaan pojan kanssa kuin kimuranttia päätöksentekoa entiseksi suuruudeksi muuttuneen tyttöbändin kohtalosta. Kytkös kahden tarinan välillä on Eganin mittapuulla vielä suoraviivainen, sillä Sasha on Bennien assistentti ja eroottisten päiväunien kohde.
Sasha ja Bennie liittyvät jollakin tapaa myös kirjan seuraaviin lukuihin, välillä kiinteämmin, välillä taas löyhemmin. Muita kaksikkoon verkostomaisesti kytköksissä olevia ihmiskohtaloita luotaamalla Egan kuitenkin tarkentaa upeasti parivaljakosta vähitellen muodostuvaa kuvaa. Bennien punk-menneisyydestä tutuiksi tulevat esimerkiksi entisten bändikaverien vaiheet sekä mentorina toimineen levytuottaja Lou Klinen surkuhupaisat naisseikkailut. Kylmiä sävyjä puolestaan hönkää kuvaus Bennien ja tämän Stephanie-vaimon hautautumisesta elävänä Crandalen hienostoalueelle. Sasha elää myös omaa villiä nuoruuttaan, jonka huipentumana on hetki huumehörhöistä elämää Napolin sivukujilla. Tyttöä etsimään saapunut uskollinen Ted-eno onnistuu kuitenkin torjumaan pahimman vaihtoehdon toteutumisen ja löytää siinä sivussa itsekin uudelleen kadonneen elämänilonsa. Keski-ikäisen Sashan seestynyttä perhe-elämää avataan kokeellisen PowerPoint-päiväkirjan avulla, joka aavistuksenomaisesta keinotekoisuudestaan huolimatta onnistuu solmimaan hyvin yhteen monia kokonaisuuden kannalta tärkeitä juonenpätkiä.
Kirjan keskeisenä teemana olevan suuren hämäyksen pukee sanoiksi jäntevästä rokkarista tunnistamattomaksi plösöksi paisunut Bosco: ajalla on kiusallinen tapa olla poikkeuksellisen armoton niille, jotka palavat siinä tavallista kirkkaammin. Itsemurhakiertuetta suunnittelevan entisen tähden kohtalo ei silti onneksi edes Eganin mielestä ole koko totuus. Tyhjyyttä kumisevan elämän täydellinen välttäminen on ehkä mahdotonta, mutta siitä huolimatta vuosikaudet hobo-elämää viettänyt pappaikäinen slidekitaristi Scotty Hausmann onnistuu nousemaan suurena tähtenä futuristisen maailman esiintymislavalle ikinuoren Bennien, tämän uuden Lulu-assistentin sekä ensimmäisessä luvussa tutuksi tulleen Alexin suosiollisella avustuksella. Vanhoista hyvistä ajoista saadaan nauttia vielä ainakin kerran!
Huikaisevan hienoksi lukukokemukseksi paljastuva Aika suuri hämäys ei ole rakenteeltaan aivan niin vallankumouksellinen kuin alku antaisi olettaa. Siirtymät tarinoiden välillä ovat monessa kohtaa varsin loogisia ja lukija pystyy viimeistään puolivälin jälkeen arvaamaan, mitä seuraava luku todennäköisesti pitää sisällään. Toisaalta tämä on toisarvoista, koska kirjaa ei ole rakennettu pelkästään teknisen kikkailun varaan. Sen parasta antia on ehdottomasti upea henkilö- ja aikalaiskuvaus sekä Eganin selkeän monipuolinen kielenkäyttö. Tämän ansiosta tapahtumien lukuisat yksityiskohdat jäävät hyvin mieleen ja yhtymäkohdat kertomusten välillä syntyvät sivuja käännellessä kuin itsestään. Tällaiseen taituruuteen törmää valitettavan harvoin, joten kirjaa ei voi muuta kun suositella lämpimästi ja varauksetta. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti