maanantai 8. lokakuuta 2012

Turkka Hautala: Salo

Lähes uppoamattomana pidetyn Nokia-Suomen äkkinäinen ja dramaattinen ulosliputus teki kertaheitolla Turkka Hautalan vuonna 2009 julkaistusta Salo-esikoisromaanista yhden kesän ajankohtaisimmista kirjoista. Julkaisuhetkenä vielä fiktiolta vaikuttanut varsinaissuomalaisen pikkukaupungin 2000-luvun menestystarinan synnyttäneen tuotantolaitoksen täydellinen alasajo onkin esillä jo kirjan aloitusluvussa. Tästä huolimatta Salo ei peilaa ihmiselämän ja talouden kylmien realiteettien välistä ristiriitaa samanlaisella intensiteetillä kuin esimerkiksi Miikka Nousiaisen Metsäjätti. Sulkemispäätöksen uhka leijuu vielä epämääräisesti tapahtumien taustalla ja pahaenteisen tunnelman aistii parhaiten siitä jo varmuuden saaneen tehtaan ylempään johtoon kuuluvan Riston lisäksi enneunille altis grillivaunun pitäjä.

Odotettavissa oleva tragedia tuo silti erityisesti nykytiedon valossa oman lisänsä Hautalan kuvaamiin jo itsestään synkeämmän puoleisiin ihmiskohtaloihin ja yhteiskunnallista tarkkanäköisyyttä teoksessa on muutenkin. Kultaiselle vasikalle ei kumarreta ja kritiikin säilä heiluu, varsinkin kun on kyse tehtaalla suorittavaa työtä tekevien ihmisten työoloista. Kirjan yksitoista novellimaista ja toisiinsa kytköksissä olevaa tarinaa kumpuavat kuitenkin jo menestysvuosien julkisivun alla muhineesta pahoinvoinnista sekä siitä täysin osattomaksi jääneen ihmisjoukon tunnoista. Muutama onneton avaintapahtuma ketjuttaa kertomusten päähenkilöt toisiinsa ja hauraissa kohtaamisissa vuorottelevat sekä äärimmäisen traagiset että pientä valoa tunnelin päähän tarjoavat juonenkäänteet. Salo on myös Hautalan häpeilemätön rakkaudentunnustus synnyinkaupungilleen. Kaupungin kuin omat taskunsa tunteva kirjailija kuljettaa lukijoita määrätietoisesti episodista toiseen sekä samalla myötäelää ja havainnoi tarkkasilmäisesti ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Joissain kohdissa päähenkilöiden puhe tosin kääntyy valitettavan keinotekoisen tuntuiseksi julistamiseksi ja henkilökuvauksessa on liian usein mustavalkoista kaavamaisuutta. Kokonaisuus on silti moniääninen ja juonen sommittelu kestää hyvin vertailun etenkin elokuvamaailmaan sijoittuvien esikuvien kanssa.

Erityisen osuvasti Hautala onnistuu nuorten miesten ahdingon kuvauksessa. Sisätiloihin päiväkausiksi sulkeutuneet salolaisveijarit käyvät roskaruualla, pornolla ja erilaisilla mieltä turruttavilla aineilla. Yksinäisyys on välillä totaalisen ahdistavaa ja uppoutuminen harhaiseen nettimaailmaan tuskin lupaa sen toiveikkaampaa tulevaisuutta. Ovi lyödään tylysti kiinni myös asiansa mallikelpoisesti hoitaneelta maahanmuuttajanuorukaiselta ja toiveet paremmasta onnistuvat luomaan vain lisää ahdistusta. Naisilla on myös omat heikot hetkensä, mutta samalla voimia ottaa itseään niskasta kiinni tai ainakin haaveilla siitä. Vahvimmille on suotu jopa maagiselta tuntuvaa kykyä kannatella harteillaan koko kaupungin kohtaloa ja Salon sykkeen sanoiksi pukevan Hattuleidin kipeästi odottama kädenpuristus voisi hyvin olla uusi alku kovia kokeneelle kaupungille.

Saloa voi pitää poikkeuksellisen synkkänä kirjana jopa suomalaisen nuoren miehen kirjoittamaksi ja ilman viimeaikaisia tapahtumia sitä olisi vaikea suositella kesän kepeisiin lukuhetkiin. On silti aina hienoa löytää kirja, joka tuntuu muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisemmalta kuin julkaisuhetkenään. Aika on muutenkin tehnyt sille hyvää, sillä Hautalan myöhempien onnistumisien ansiosta monista ensimmäisellä lukukerralla häirinneistä puutteista on paljon helpompi olla välittämättä. (Tuomo L)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti