Jennifer Eganin viime vuonna suomeksi ilmestynyt Aika suuri hämäys ratsasti sanataiteen aallonharjalla ja oli sekä sisällöllisesti että teknisesti kirjallinen täysosuma. Sydäntorni on Eganin palkitun läpimurtoteoksen edeltäjä, mutta käänteisestä julkaisujärjestyksestä johtuen moni odottaa saavansa siitä ainakin jonkinlaista jatkoa Aika suuren hämäyksen upean innovatiiviselle kerronnalle. Tarjolla on kuitenkin tällä kertaa – ainakin Eganin mittapuulla – huomattavasti perinteisemmän oloista luettavaa. Tasoja ja vertauskuvia tarinassa toki riittää ja monet Aika suuren hämäyksen keskeisistä teemoista esiintyvät jo Sydäntornissa. Egan esimerkiksi osaa tuoda taitavasti esiin sen, kuinka nopeasti kehittyvä tietotekniikka tunkeutuu ihmisten kaikkein arkipäiväisimpään elämään. Päähenkilöillä käydään myös postmodernia roolipeliä, jota kuitenkaan ei viedä läheskään niin pitkälle kuin Aika suuressa hämäyksessä. Henkilöhahmot tuntuvat silti tutun oloisilta eli hieman hukassa olevilta aikuisuuden ja nuoruuden väliin jämähtäneiltä itsensä etsijöiltä. Lisäksi mukaan on sotkettu useampaa eri genreä ja Egan vaihtaa sujuvasti goottilaisen kauhun maailmasta Kylmä rinki -henkiseen vankiladraamaan.Sydäntornin alkuasetelma lainaa humoristisella otteella Edgar Allan Poen Usherin talon häviötä. Danny matkustaa Howard-serkkunsa kutsumana jonnekin syrjäiseen Itä-Euroopan maahan kunnostamaan Howardin ostamaa salaperäistä linnaa. Kaksikko on vanhoja lapsuudenystäviä, mutta nuoruuden kepponen sekä rikkoi serkusten välit että syöksi jo valmiiksi suvun mustana lampaana pidetyn Howardin elämän pois raiteiltaan. Nyt osat ovat kuitenkin vaihtuneet. Howard on upporikas arvopaperimeklari ja entinen kultapoika Danny on paossa hämäräperäistä lähimenneisyyttään. Jälleennäkemisessä on annos väkinäisyyttä, mutta Dannyn onneksi paikalla on suuri joukko muuta sekalaista seurakuntaa. Howardin Ann-vaimo pyörittää perheen arkea yhdessä lastenhoitajaksi pestatun Noran kanssa. Hankkeen kakkosmiehenä taas häärii Howardin kanssa yhteisen hurjan nuoruuden jakava Mick. Nettiriippuvuudesta kärsivä Danny puolestaan kaipaa New Yorkiin jäänyttä tyttöystäväänsä ja on raahannut yhteydenpitoa varten paikalle oman satelliittiantennin, vain sählätäkseen sen linnan aavemaisen uima-altaan pohjalle.
Suurin mysteeri liittyy kuitenkin linnan sydäntorniin. Vihoviimeiseksi turvapaikaksi pystytettyyn rakennukseen on telkeytynyt lähes satavuotias paronitar Liesl von Ausblinker. Howardin tavoitteena on rakentaa linnasta hotelli, jossa todellisen ja epätodellisen välinen kahtiajako menettää merkityksensä. Paronitar puolestaan sabotoi hanketta minkä pystyy ja pitää linnaa edelleen sukunsa omaisuutena. Vanhan rouvan karkotus ei silti tule kysymykseen, sillä suurin osa paikan oudosta tunnelmasta tiivistyy juuri häneen. Dannysta tulee Howardin projektin koekaniini ja ensivisiitti sydäntoriin päättyy Dannyn ja paronitar von Ausblinkerin yhdessä viettämään intohimoiseen yöhön. Tämä on kuitenkin vasta alkua Dannyn koettelemuksille ja seuraavana aamuna hän putoaa sydäntornin ikkunasta, loukkaa itsensä ja päätyy vielä tämän jälkeen yrittämään epätoivoista pakoa häikäilemättömän Howardin luota.
Dannyn lisäksi kirjassa on alusta saakka mukana myös vankilassa murhatuomiota sovittava Ray. Serkusten tarina paljastuukin osaksi harjoitustyötä, jota Ray työstää vankilan kirjoitusterapiaryhmässä. Rayn motiivina on saada kirjoittamalla helpotusta yksitoikkoiseen vankilaelämään sekä ennen kaikkea tehdä vaikutus ryhmää vetävään Hollyyn. Toisaalta Rayn on täytynyt olla jokin kirjoittamansa tarinan hahmoista, elleivät ne sitten ole täysin mielikuvituksen tuotetta. Tasojen välinen yhteys alkaa vähitellen raottua, kun Danny löytää harharetkiensä päätteeksi kartan, joka johdattaa sydäntornin uumeniin ja puukotuksen uhriksi joutunut Ray saa sairaalassa hetken kahdenkeskistä aikaa Hollyn kanssa. Kuka on kukin -paljastukset eivät kuitenkaan riitä Eganille, vaan lopuksi ääneen päästetään vielä Rayn opettajana toiminut Holly. Tilinpäätöstä tehdään niin Hollyn ja Rayn välisestä suhteesta kuin Hollyn epäonnisesta avioliitosta hulttiomiehensä kanssa. Osuuden arkirealismi tuntuu aluksi hämmentävältä, mutta viimeisen näytöksen tapahtumapaikka ei liene kenellekään yllätys.
Kaikesta kikkailustaan huolimatta Sydäntorni jää lukukokemuksena auttamattomasti puolitiehen. Alku tuntuu koukuttavalta, vaikka Eganilla on jo siinä pieniä vaikeuksia luoda tarinaan kaikkia tarvittavia jännitteitä. Moni asia maistuu valitettavan tarkoitushakuiselta ja esimerkiksi Rayn ensivisiitti kirjan sivuilla tuntuu suorastaan tökeröltä. Puisevammaksi meno muuttuu puolivälissä Dannyn sekavan pakomatkan aikana. Egan on eittämättä tarkoittanut jakson peilikuvamaiseksi parodiaksi Kafkan Linnasta, mutta lukijalla ei ole kovin hauskaa vailla suuntavaistoa etenevän tekstin parissa. Rayn ja Hollyn suhdetta kuvaavat luvut ovat tasalaatuisempia, mutta samaa ei voi sanoa kohdista, joissa Ray toimii suoraan Dannyn tarinan kertojaäänenä. Lopussa tunnelma onneksi kohoaa odotettuihin lukemiin ja viimeiset sivut ovat jo erinomaista luettavaa. Käsissä ei silti ole toinen Aika suuri hämäys, mutta jos tämä on etukäteen tiedossa, niin kirjasta pystyy nauttimaan paljon enemmän. (Tuomo L)
