The Joulukalenteri

Vuonna 1997 ensiesityksensä televisiossa saanut The Joulukalenteri on iskostunut monen 1990-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneen mieleen. Sarjan hahmojen lentävät lauseet kaikuivat tuolloin luokkahuoneissa. The Joulukalenteri onkin myöhemmin saavuttanut kulttimaineen joulukalenteriohjelmien joukossa. Sarja on jaettu joulukalenterimaisesti 24 jaksoon. Jaksojen alussa esitellään edeltäneitä tapahtumia melko perusteellisesti, joten katsomista ei välttämättä tarvitse aloittaa ensimmäisestä jaksosta. Päähenkilöitä ovat keski-ikäinen pariskunta Kerttu ja Olli Santanen (Raimo Smedberg, Seppo Korjus), tonttujoukkio Kauko (Seppo Korjus), Hande (Raimo Smedberg) ja Toivo (Kari Lehtomäki) sekä tietenkin Antti ”Pentti” Nieksen (Kari Lehtomäki) tonttujen vastustajan, näsän hahmossaan. Sarjan perusjuonena on eräänlainen seikkailukertomus, johon eittämättä kuuluu pahan ja hyvän välinen taistelu. Näiden voimien välinen kontrasti koukuttaa sekä aikuis- että lapsikatsojat. Tontut ovat joutuneet pakenemaan vanhasta maasta eli Suomesta pahojen näsien vallattua näiden luolat. Kauko, Hande ja Toivo joutuvat kuitenkin palaamaan Amerikasta Suomeen, kun heidän täytyy noutaa Santasten pariskunnan lähettyvillä sijaitsevasta luolasta tonttu Iki-iäkkään elämänvoiman sisällään pitävään soittorasiaan avain. Pahaksi onnekseen heidän lentokoneensa hajoaa laskeutumisessa, ja he joutuvat odottamaan uuden potkurin valmistumista. Samaan aikaan kaupparatsuksi tekeytynyt Antti ”Pentti” Nieksen ilmaantuu asustelemaan Santasten luo talvimyrskyn vuoksi ja paljastuu myöhemmin näsäksi.

Kuulun tuohon joukkoon, joiden mieleen The Joulukalenteri on jäänyt muista televisiojoulukalentereista eroavana, nauruhermoja kutkuttavana mutta samalla jännittävänä ohjelmana. Kun sarjaa katsoo näin 16 vuotta, osa sen hohdosta häviää väistämättä. Sarjan henkilöhahmot viljelevät runsaasti nykyisten sketsihahmojen kaltaisia hokemia. Joidenkin hahmojen sanallinen anti jääkin harmittavasti suurelta osin näihin hokemiin. Aikuiskatsojan silmin hahmot näyttäytyvät tässä suhteessa hieman yksiulotteisilta, mikä osin vesittää sarjan kulkua, vaikka juoni onkin mielenkiintoinen ja jännittävä. On kuitenkin muistettava, että kyseessä on parodia perinteisestä lasten tv-joulukalenterista – tätä tarkoitusta humoristiset henkilöhahmot palvelevat mainiosti. Päänäyttelijät toteuttavat kaksoisroolinsa taidolla, ja katsoja jää välillä ihmettelemään samojen henkilöiden esittämien hahmojen erilaisuutta. Sarjaa rytmittävät myös tonttujoukkion musiikkiesitykset, jotka ovat ehdottomasti sarjan hauskinta antia.

The Joulukalenteri muistuttaa sketsiohjelmia erinäisine hahmoineen. Lopulta se erottuu joukosta luomallaan kontrastia kahden todellisuuden, suomalaisen maaseudun ja sen ihmisten sekä myyttisen tonttujen ja näsien Suomen välille. Sarjan näsä tarjoaa kotikutoisen, turvallisen version nykypopulaarikulttuurin valokeilassa paistattelevista vampyyreista ja hirviöistä, mutta eivät fingelskaa puhuvat muusikkotontutkaan jää ilman lisäsvengiä. Sarjan huumorin ja tarinan ulottuvuudet antavat varttuneemmille katsojille mahdollisuuden kenties syvempiin tulkintoihin uusliberalistisen markkinatalouden ja Euroopan Unionin kritiikistä esimerkiksi kaupankäyntiin ja laskentatoimeen mieltyneen Pentti-näsän hahmossa ja utopistisissa joululauludirektiiveissä, mutta toisaalta sarjan perusjuonessa riittää seikkailua ja jännittäviä käänteitä. Niinpä The Joulukalenterissa on potentiaalia jäädä myös mieliin vuonna 2014. (Anna-Mari K)