Jyrki Heino: Kellari, eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa

Jyrki Heinon Kellari istuu hyvin sekä historiallisista romaaneista että perinteisistä dekkareista pitävien käteen. Koukeroinen 1700-luvun lopun Turkuun sijoittuva murhamysteeri avautuu leppoisasti salapoliisikertomusten logiikkaa ja konventiota käyttäen. Samalla kirja on myös tarkkasilmäinen kurkistus ruotsinvallan viimeisten vuosien tapahtumiin meillä ja muualla. Tekstissä runsaasti viljellyt historialliset faktat eivät jää pelkän nippelitiedon asteelle, vaan toimivat paitsi oivallisena historian oppituntina, niin elävöittävät hienosti kirjan juonta ja henkilöhahmoja. Kustaa III:n vuonna 1792 tapahtuneen salamurhan jäljiltä käymistilassa oleva sääty-yhteiskunta takaa kuin itsestään tarinalle riittävästi synkkyyttä niin, että Heino voi muutoin pitää tekstinsä sävyn kepeänä ja paikoin jopa humoristisena.

Kellarin kuvaamat poikkeukselliset ja järkyttävät tapahtumat saavat alkunsa kesällä 1796, kun Turun Hirwisalossa sijaitsevan autiotilan maakellarista löytyy rottien nakertama ruumis. Se tunnistetaan nopeasti pahamaineiseksi kapteeni Fågelstiernaksi. Hulttioelämästä itselleen uran tehneellä Fågelstiernalla on ollut sormensa pelissä yhdessä jos toisessa hämärähommassa, joten ylempien tahojen toiveesta tutkintaa johtavan kaupunginviskaali John Appengrenin avuksi värvätään myös monissa liemissä keitetty luutnantti Carl Wennehielm. Amerikan vapaussotaankin pikavisiitin tekemään ehtinyt konservatiivi vallankumouksellinen oli vastuussa myös Kustaa-kuninkaan turvallisuudesta ja epäonnistumisen mukanaan tuoma karvas pettymys kaivertaa yhä raajarikkoisen ja melankoliaan taipuvan luutnantin mieltä.

Päähenkilöistä ei yllättäen muodostu klassista parivaljakkoa, vaan kumpainenkin etenee tutkimuksissaan pääasiassa omia polkujaan. Appengren luottaa virallisempaan poliisityöhön ja päätyy tutkimaan kapteeni Fågelstiernan osuutta kahvin salakuljetukseen liittyviin hämäriin rahavirtoihin. Wennehielmin kuulustelut taas tapahtuvat enemmän hyvän ruoan ja juoman parissa, mutta kulinaristiset nautinnot käyvät vähiin, kun murhan yhteydet Kustaa III:n salamurhaan ja aateliston kavaliin kapinahankkeisiin alkavat vähitellen paljastua. Kaksikon suorittamissa selvittelyissä Fågelstiernan murha kytkeytyy lopulta lähes kaikkeen mahdolliseen ja esiin nousee säätyjen valtakamppailua, salaseuroja, swedenborgilaista mystiikkaa, radikaalia vallankumousaatetta ja tietenkin häikäilemättömän kapteenin pauloihinsa saama aatelisneito. Loppuratkaisua venytetään ja vanutetaan, mutta murhaaja paljastuu toki viimein. Lajityypin todelliset harrastajat luonnollisesti arvaavat syyllisen jo paljon aikaisemmin.

Heinon esikoisteos viehättää juuri viihteen ja tietoaineksen sujuvana yhdistelmänä. Mitään Ruusun nimen tapaista useita lukukertoja kestävää klassikkoainesta se ei ole, mutta Wennehielmin seikkailuista kuullaan lienee vielä useamman jatko-osan verran. Aloitus sopii kuitenkin myös dekkariallergikoille ja parasta teoksessa on ehdottomasti siitä välittyvä kiintymys Turkua ja sen historiaa kohtaan. Kävely aurinkoisena kesäpäivänä Suomen entisessä pääkaupungissa kuuluneekin yhden jos toisen kirjasta pitävän tuleviin suunnitelmiin. (Tuomo L)