Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien

Hiljattain julkisuuteen putkahtaneet Christopher Tolkienin närkästyneet kommentit isänsä työn syvällisemmän puolen hautautumisesta Taru sormusten herrasta -elokuvien toimintakohtausten tiimellykseen eivät olleet täysin perusteettomia. J.R.R. Tolkien ei koskaan tarkoittanut Keskimaan tarinoita pelkäksi mahtipontiseksi viihteeksi, vaan kirjallisen suururakan vaikuttimina toimivat ennen kaikkea englantilaisprofessorin kiinnostus kieleen ja menneen maailman mytologioihin sekä kirjailijan omat dramaattiset elämänkokemukset erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa. Tolkien ei eroakaan muista merkittävistä kirjailijoista siinä, että teosten ymmärtämiseksi on hyvä tuntea hieman niiden tekijän taustoja ja henkilöhistoriaa. Tolkienista on kirjoitettu virallinen elämänkerta, mutta Colin Duriezin tuore Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien tarjoilee epävirallisen ja hieman kevennetymmän tietopaketin kirjailijasta, joka käytännössä loi aikuisille tarkoitetun fantasiakirjallisuuden.

Duriez on pitänyt suurelle yleisölle suunnatun teoksensa sivumäärän varsin maltillisena. Tästä johtuen kirjan seuraaminen tuntuu välillä siltä, kuin Tolkienin elämää vyörytettäisiin lukijan eteen pikakelausnappia painamalla. Pääpiirteet erottuvat silti riittävän hyvin ja tarkempiin yksityiskohtiin menevää faktatietoa on sitäkin matkan varrella runsaasti. Vuonna 1892 eteläisessä Afrikassa syntyneen John Ronald Reuel Tolkienin lapsuutta varjostivat molempien vanhempien kuolemat suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Perheen isä kuoli Tolkienin ollessa vasta neljä vuotias. Samaan aikaan lomamatkalla Englannissa ollut Mabel Tolkien päätti tämän jälkeen jäädä palaamatta ja jäi kahden poikansa kanssa synnyinmaahansa. Yksinhuoltajaperhe oli taloudellisesti tiukoilla, mutta ulkopuolisten hyväntekijöiden turvin molemmat pojat pääsivät lopulta nauttimaan maksullisesta koulutuksesta. Koulunkäynti kävi kielellisesti lahjakkaalle Tolkienille kuitenkin hankalaksi Mabelin kuoltua vuonna 1904. Esteitä opintielle kasasi myös tutustuminen muutamaa vuotta myöhemmin Edith Brattiin. Pari tunsi heti alusta saakka syvää sielunkumppanuutta, mutta rakastuminen häiritsi Tolkienin muita velvollisuuksia ja tämä epäonnistui ensimmäisessä yrityksessään saada stipendi jatko-opintoihin Oxfordin yliopistossa.

Kaikkein käänteentekevimmäksi vaiheeksi Tolkienin elämässä muodostui ensimmäinen maailmansota. Suhteensa tielle asetetuista esteistä yli päässeet Tolkien ja Edith vihittiin vuonna 1916, vain muutamaa kuukautta ennen 24-vuotiaan Ronaldin joutumista rintamalle. Avio-onni muuttui nopeasti Sommen juoksuhautojen mutahelvetiksi ja Tolkien olisi todennäköisesti ollut yksi verisen taistelun sadoista tuhansista uhreista, ellei rintamalla puhjennut kuumetauti olisi vaatinut jatkohoitoa Englannissa. Sairaan Tolkienin sota oli ohi, mutta taistelukenttien kauhut sekä monen lahjakkaan ystävän menettäminen jättivät pysyvät jäljet nuorukaisen mieleen. Klassisia taruja hyvin tuntenut Tolkien alkoi suhtautua kirjoittamiseen vakavammin ja ensimmäisenä seurauksena tästä olivat kertomukset, jotka muodostivat postuumisti julkaistun Silmarillionin ja samalla koko Keskimaan historian perustukset. Omille lapsille kerrotut tarinat taas antoivat ainekset vuonna 1937 julkaistuun kepeämpään Hobittiin. Kirja oli varsin suosittu, vaikka sitä pidettiin vain nuoremmille lukijoille suunnattuna. Sen sydänverellä kirjoitettu massiivinen jatko-osa epäilytti aluksi Tolkienin kustantajaakin. Aikuisille tarkoitettu Taru sormusten herrasta -trilogia julkaistiin kuitenkin lopulta vuosien 1954 – 1955 aikana. Vastaanotto oli ristiriitainen, mutta soraäänet vaimenivat vähitellen. Nykyisenkaltainen suosio tuskin silti kävi Tolkienin mielessä, eikä harras katolinen harkinnut edes ryhtymistä 1960-luvun hippi-ikoniksi. Jo lapsuudessa rakkaaksi käynyt Konnun rauhaisa elämänrytmi jatkuikin aina kirjailijan kuolemaan saakka.

Duriezin kirjaa lukiessaan ei voi täysin välttyä pikaisesti tehdyn oheistuotteen sivumaulta. Tolkienin elämän kiivastahtinen läpikäynti ei etene täysin johdonmukaisesti, mikä tuottaa tiivistetyssä esityksessä omat ongelmansa. Turhan sekavaksi jää esimerkiksi kuva Tolkienin laajasta ystäväpiiristä, josta perusteellisemman käsittelyn saa oikeastaan vain C.S. Lewis. Tolkienin mielenterveydellisiin ongelmiin sekä avioliiton jännitteisiin viitataan niihinkin vain lyhyesti. Toisaalta taas täysin turhaan Taru Sormusten Herrasta -kirjojen juonen kuvaukseen käytetään useampi sivu. Huolimatonta vaikutelmaa korostaa vielä paikoin luvattoman kömpelö suomennos. Duriezin Tolkien-tuntemusta ei silti käy kiistäminen ja kiinnostavasta aiheesta lukee tietenkin mielellään kaiken mahdollisen. Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien sopii siis hyvin ensimmäiseksi Tolkienin elämän oppitunniksi, ja tärkeintä on, että tämän jälkeen tuskin kukaan luulee Hobitin ja Taru sormusten herrasta -romaanisarjan olevan kirjasovituksia Peter Jacksonin hittielokuvista. (Tuomo L)