Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Hietakehto -kirja on kuudes osa Sirpa Kähkösen loistavasta Kuopio-sarjasta. Kirjaa mainostetaan itsenäisenä romaanina, mutta sen verran paljon henkilöitä ja tapahtumia tähän sarjaan on vuosien myötä tullut, että kirjasta nauttii varmasti enemmän, jos on lukenut aikaisemmat osat tai ainakin jonkun niistä. Ensimmäinen teos Mustat morsiamet alkaa 1920-luvulta, ja nyt ollaan edetty jo sotakesään 1943. Selma Kelon huvilaan Kesäkallioon on kesäksi asettunut asumaan joukko tuttuja kuopiolaisia. Anna Tuomi ja hänen kälynsä Hilda häärivät topakasti arkisissa askareissaan ja mukaan on otettu myös Selman ja hänen miehensä tohtori Kelon kasvattipoika lyseolainan Juho Tiihonen, joka on keväällä menettänyt isänsä. Huvilan pihapiirissä olevaan Heinätorppaan on muuttanut ravintola Tatran hyväsydäminen ja leppoisa muusikko Kalle Blomberg, joka yrittää huolehtia Mizzin hylkäämästä pikku Charlottasta. Telkkäsaaressa viettävät kesää Selma Kelon entinen puoliso toimittaja Lehtivaara sekä hänen uusi nuori vaimonsa sotareportteri Marieke Candrix. Eletään helteisen elokuun viimeisiä aurinkoisia päiviä, joista sota tuntuu olevan kaukana.

Mutta sota tulee kuitenkin lähelle. Juho on lukenut lehdestä Katynin teloituksista ja muista hirmuteoista, ja niinpä Charlottan kanssa leikitään Katynin metsää ja avataan joukkohautoja. Aikuiset lukevat uutisia maan tasalle pommitetusta Hampurista, usko Saksan voittoon alkaa vähitellen hiipua ja kotirintamalla on pula elintarvikkeista. Konkreettisesti sota tule lähelle Annan miehen Lassi Tuomen saavuttua lomalle rintamalta, jossa hän palvelee työvelvollisena. Armeijaan häntä ei ole poliittisen taustansa ja kansalaissodan aikaisen vankilatuomionsa takia otettu. Näinä parina elokuun päivänä koetetaan kuitenkin unohtaa sota ja pelko, yritetään tehdä tavallisia arkiaskareita, kalastaa, lämmittää saunaa ja juhlia, joskin pohtien, onko juhliminen ja ilonpito sopivaa näinä vaikeina aikoina. Sirpa Kähkönen kirjoittaa elävästi arkisesta elämästä kotirintamalla. Erityisen hyvin hän jälleen kuvaa lasten ajatusmaailmaa, toiveita ja pelkoja. Tosin lapset osaavat myös unohtaa elämän ankeuden ja nauttia pienistä iloista, kuten sota-aikana harvinaisen herkun, muutaman jäätelölusikallisen syömisestä. ”Voe että on hyvvee, sanoi Juho, nuoli vielä astiansa ja paneutui selälleen hiekkaan. – Jos kyssyyvät nin sanokee että Tiihonen on taevaassa, ee sua häeritä.”

Naisten elämäkohtalo, joutuminen ”naisena olemisen onneen ja vaivaan” kuten Anna Tuomi asian ilmaisee, nousee esille myös Hietakehdossa niin kuin aikaisemmissakin Sirpa Kähkösen kirjoissa. Naiset ovat joutuneet luopumaan monista toiveistaan ja tyytyneet osaansa, kuten kirjan arkinen ja työteliäs Hilda Tuomi, jonka osana oli jäädä naimattomaksi ja pitää huolta vanhemmistaan. Mutta seuraavan sukupolven naisten elämä voi olla jo toisenlaista. ”Hilda ajatteli väsyneesti: minä neuvon Lassin ja Annan lapsia paremmin kuin minua on neuvottu. Sanon että kenenkään kohtaloa ei ole toisilla lupa ennalta kaavailla ja päättää.”

Sirpa Kähkönen kuvaa Hietakehto –kirjassaan vain paria elokuun päivää ja niiden tapahtumia, mutta kirjaan sisältyy paljon enemmän. Ihmisten elämänkohtalot kietoutuvat yhteen koko sotaa käyvän Euroopan kanssa, ja sodan seurauksena on syntymässä uudenlainen Eurooppa ja Suomi. Toivottavasti Sirpa Kähkönen jatkaa vielä Kuopio –sarjaansa. Minä ainakin olen utelias tietämään kuinka Arvin, Juhon, Marin, Charlottan ja muiden kirjan henkilöiden elämä jatkui. (Sinikka L)