Juha Itkosen Hetken hohtava valo -romaanin kansien väliin mahtuu puoli vuosisataa hämäläistyneen savolaisperheen elämänmakuisia vaiheita. Yli viisisataa sivuinen sukukronikka avautuu verkkaisesti ja täydellistä kokonaiskuvaa tapahtumista kaipaavat joutuvat odottamaan aina viimeisille sivuille saakka. Silloinkin käsiin jää lopulta vain useamman eri kertojan moniäänisesti tulkitsema tarina toisilleen läheisistä ihmisistä, joiden yhteenkuuluvuuden tunne on kuitenkin koetuksella yhtä aikaa ympärillä muuttuvan maailman myllerrysten tahtiin. Tutun ajattomat teemat toimivat silti yhdistävinä tekijöinä ja toistuvat kerta toisensa jälkeen kunkin päähenkilön elämänkaaressa. Vuosien kuluessa myös oman olemassaolon rajallisuus alkaa olla yhä selvempää, kirkkaammin loistaneiden hetkien erottuessa kaiken vähemmän merkityksellisen keskeltä.Kirja etenee kahdessa eri aikatasossa. Kodinkonekauppias Esko Vuoren ja tämän Liisa-vaimon maailma avautuu tapahtumahetkien näkökulmasta käsin, vaikka muistot usein vievätkin menneeseen. Pari tapaa toisensa 1950-luvun lopun Kuopiossa ja alku enteilee kaikessa vaatimattomuudessaan vuosisadan rakkaustarinaa. Amerikkaan ja tekniseen edistykseen fanaatikon lailla uskova Esko tekee tulosta siihen malliin, että nousee palkollisesta itsenäiseksi yrittäjäksi ja tuore aviopari muuttaa käymään kauppaa hitaiden ja hiljaisten ihmisten Hämeenlinnaan.
Oman liikkeen avaamista seuraa pitkä liuta lihavia vuosia, joiden aikana maallisen vaurauden kertyminen näkyy lähes kaikessa: perhe kasvaa viisihenkiseksi ja liiketilat sekä asunto vaihtuvat aina vain parempaan. Yhteiselossa on omat jännitteensä, mutta toisaalta myös Liisa saa nauttia kodin ulkopuolisesta menestyksestä sairaanhoitajan työssään. Onni ei kuitenkaan ole ikuista. Rikastuminen koettelee rakkautta ja 1990-luvun lamavuosina perheen nousukiito alkaa osoittaa muutenkin hyytymisen merkkejä. Ero merkitsee sekä Eskolle että Liisalle etsikkoaikaa ja huolena ovat vielä aikuiseksi kasvaneiden lasten ongelmat.
Kirjan toisena kertojaäänenä toimii perheen esikoispoika Esa, joka kirjoittaa takautuvasti Berliiniin muuttaneelle tyttärelleen omasta ja vanhempiensa perhe-elämästä. Esan turvattua lapsuutta seuraa irtiotto Eskon maailmasta ja Tampereen opiskelijapiireissä ilakoiva nuori mies huomaa kaiken lisäksi olevansa vielä tuore isä. Marjaanan ja Esan suhteessa ei ole samanlaista kohtalonomaisuutta kuin Liisan ja Eskon, mutta avioon astutaan silti ja asuinpaikkakin löytyy Hämeenlinnasta. Esa toteuttaa unelmansa perustamalla kaupunkiin uuden paikallislehden ja vasemmistolaisella Marjaanalla on päivätyönsä lisäksi kunnianhimoa myös politiikan areenoilla. Esankin parisuhde karahtaa lopulta kiville ja lama merkitsee tylyä loppua lehtikustantajan uralle. Seurauksena on itsemurhayritys ja masennus, mutta läheisten avulla toipuminen käynnistyy vähitellen.
Itkosen humaani ja asioita ymmärtämään pyrkivä kerronta ammentaa voimansa inhimillisten eroavaisuuksien rikkaudesta ja toisaalta toden ja sepitteen välisestä jännitteestä. Näkökulma kannattelee hienolla tavalla samanaikaisesti sekä kirjan sisäistä maailmaa että tekstin suhdetta ulkopuoliseen todellisuuteen ja saa aiheen tuntumaan poikkeuksellisen henkilökohtaiselta, vaikka kirja lienee suurimmaksi osaksi puhdasta fiktiota. Henkilökuvauksen lisäksi esimerkiksi paikkoja, tavaroita ja ulkomaanmatkoja käytetään onnistuneesti suomalaisen yhteiskunnan muutosten vertauskuvana. Itkonen on taipuvainen nostalgiaan, eikä lukijakaan oikein voi välttyä samankaltaisilta tuntemuksilta. Kirjailijan synnyinkaupunki on korostuneesti esillä ja osittain nimettömyydestään johtuen Hämeenlinna kasvaa kirjassa lähes myyttisiin mittoihin. Lopussa matkataan aina avaruuden rajoille saakka, mutta onni löytyy silti Kaupunginpuiston rantapolulta ensimmäisenä lämpimänä kesäpäivänä. (Tuomo L)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti