Finlandia-ehdokkaaksi valitun Pirjo Hassisen Populan ensisivujen tunnelmat ovat niin takakireitä, että kirjaan syventyminen vaatii keskimääräistä enemmän ponnistelua. Kolmen päähenkilön mielenliikkeet ovat kuin äärimmilleen venytettyjä viulunkieliä ja erityisen vaikeaa on saada otetta elämänsä ruuhkavuosia elävän kolmekymppisen Ritan kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin ulottuvasta kiukuttelusta. Henkilökohtainen kipuilu peilautuu kuitenkin vähitellen laajempiin ympyröihin ja Populasta kasvaa melko onnistunut analyysi suuren jytkyn jälkeisestä Suomesta. Vieraaksi muuttunut oma maa on toki ennenkin inspiroinut taiteilijoita, mutta Hassisen nyky-Suomessa liikutaan jo niin lähellä tunteiden absoluuttista nollapistettä, että on turha odottaa lumen enää tekevän enkeleitä eteiseen.
Yhteiskunnallisesta sanomastaan huolimatta Popula on ennen kaikkea romaani ihmissuhteista. Niitä vain sävyttävät valitettavan yleiseksi käyneet tarpeettomuuden ja epävarmuuden tunteet. Viisikymppisen Pirjon ja tätä nuoremman Perttu Alvari Hermanni Aallon välinen lämmin ystävyys voisi kenties edetä romanssiksi saakka, mutta Pertun saamat potkut sekä turhautuminen dementoituneen äitinsä huonoon kohteluun suuntaavat ison miehen tarmon lopulta muualle. Työpaikaltaan jo paljon aikaisemmin ulos saneerattu Pirjo puolestaan viettää päivänsä pienessä sievässä ja joutuu tekemään tiliä paitsi kirjan aloittavan taidevandalisminsa seurausten, niin myös ongelmallisen tytärsuhteensa kanssa. Pirjon tytär Rita taas elää väljähtyneen oloisessa avioliitossa edellisen vaimonsa kuolemaa vielä läpikäyvän esimiehensä kanssa. Yksi harkitsematon lause käynnistää aviokriisin, mutta luo toisaalta pohjaa kirjan valopilkuksi muodostuvalle Pirjon sekä Ritan aviomiehen afrikkalaistaustaisen adoptiotyttären väliselle suhteelle.
Ankeuden keskellä Perttu löytää henkisen kotinsa räikeän populistisesta Popula-puolueesta. Nousu puolue-eliittiin tapahtuu puolivahingossa ja samalla myös Pirjo joutuu hieman tahtomattaankin liikkeen surkuhupaisaksi mannekiiniksi. Populan saaman järisyttävän vaalivoiton jälkeinen kiristynyt ilmapiiri heijastuu myös Ritan ja Villen väleihin ja Pirjon ja Tuulia-tyttären välinen suhde on lopulta kuin punainen vaate suvaitsevaiselle pehmomiehelle. Perttu puolestaan pääsee yhä syvemmälle Populan johtohahmo Jukka Kalmarin julkisivun taakse ja joutuu lopulta kuittaamaan tämän töppäilyjä muullakin kuin henkilökohtaisella luottokortillaan. Kirja päättyy hieman ennalta arvattavasti päähenkilöiden kohtalot törmäyskurssille niittaavalla järkyttävällä loppuratkaisulla, mutta toisaalta näin ei jää pienintäkään epäilystä siitä, kenen joukoissa kirjailija itse seisoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti