tiistai 20. marraskuuta 2012

Juha Seppälä: Mr. Smith

Juha Seppälän kirja alkaa kuvauksella Pietarista vuonna 1891, jolloin eräänä talvi-iltana Mihail Mihailovitš Schmidt odottaa merkkiä rakastettunsa ikkunan alla. Kirjan alku toi mieleeni venäläiset klassikot: ”Lunta, puistojen puut pörheinä uudesta puhtaasta lumesta, kaikkialla kinoksia. Hevoset hölkkäsivät kaduilla lähes ääneti, Mihail Maihailovitš Schmidtin sisällä huusi.” Pietarissa ja Karjalan kannaksella kasvaa kirjan päähenkilön Mr. Smithin isoisä, joka oppii kaupankäynnin ja liike-elämän metkut omalta isältään. Eletään 1800-luvun luvun loppua ja 1900-luvun alkua, jolloin ihmiset ja tavarat liikkuivat rajan molemmin puolin samoin kuin ne seilaavat vapaasti nykyajan Euroopassa. Venäjän vallankumouksen alla ja sen jälkeen ihmissalakuljetus ja salakuljetus yleensä olivat herra Schmidtille kannattavaa liiketoimintaa, mutta palovakuutusten myyminen Karjalan kannaksella toi hänelle kuitenkin eniten voittoja, joskin myyntihommiin liittyi välillä vähän hämärää bisnestä, jota Schmidt ei kuitenkaan pitänyt minään vakuutuspetoksena tai rahanpesuna, vaan pikemminkin ”eräänlaisena rahan jalostamisena”. 1930-luvun alussa herra Schmidt jättää vaimonsa ja pienen poikansa ja muuttaa Turkuun, jossa kuolee ilmeisestikin luonnollisen kuoleman jättäen jälkeensä hylätyn romaanikäsikirjoituksen Mustaa ja punaista, jota hänen oletettu pojanpoikansa Mr. Smith yrittää vuosikymmeniä myöhemmin jäljittää.

Kirjan nimihenkilö Mr. Smith elää nykyajan Suomessa, jossa hän harjoittaa omaa liiketoimintaansa. Mr. Smith ratkoo yhtiökumppaninsa Lötjösen kanssa ihmisten ongelmia. Koska hän ei ole kyennyt ratkaisemaan omia ongelmiaan, hän on päättänyt ryhtyä ratkomaan muiden. Mr. Smithin suurin ratkaisematon arvoitus on Mr. Smith itse, arvoitus, johon hän uskoo saavansa ratkaisun isoisänsä hylätystä käsikirjoituksesta.  Asiakkaina hänellä on hyvin monenlaisia ihmisiä. Eläkkeelle joutunut nettiaikakauden syrjäyttämä päätoimittaja Orvo Manninen viettää aikaansa tylsistymällä kotona tai aurinkorannoilla, joihin hän varailee pikalähtöjä netistä. Menestyskirjailija Erkka Torro pelkää luovuutensa ehtymistä, ettei pysty enää kirjoittamaan vetävää romaania. Entisen kaunottaren Briscillan elämä on ollut pelkkää pettymystä monista suurista rakkauksista huolimatta. Tällä hetkellä hänen suurin huolensa on vanheneminen ja menetetty kauneus. Lyhyen valonpilkahduksen hänen elämäänsä tuo kohtaaminen laitapuolen kulkijan Ranen kanssa, joka on ”juoppo, urheilija ja kitaristi Jumalan armosta”.

Seppälän kirjan juonta on mahdotonta selostaa. Mitään suoraviivaisesti etenevää kerrontaa siinä ei olekaan, vaan välillä kirjassa ollaan taas uudelleen 1900-luvun alun Karjalan kannaksen pitsihuviloissa, Venäjän vallankumouksen pyörteissä ja Viipurin taisteluissa vuonna 1918, mutta juoni ei ole teoksen pääasia. Seppälä kirjoittaa taas terävän jäätävää tekstiä, joka ei yritä mielistellä tai viihdyttää. Kirjan henkilöt ovat kaikki yksinäisiä etsijöitä, joista joku sai vähäksi aikaa elämäänsä hippusen toivoa, joku ei. Raha hallitsee kaikkea, olipa aika mikä tahansa, ja sen valtaan alistetaan niin aatteet kuin yksityiset ihmisetkin.

Ei uskoisi, miten paljon ongelmia meidän uudessa iloisessa Euroopassamme voi olla, uudessa Euroopassa, joka oli edustuksellinen, läpinäkyvä ja läheinen, jossa demokratia syleili kansalaiset nöyriksi ja jossa ihmiset eivät tajunneet että heidän maanosastaan oli tullut Eurooppa Oyj. Meidät oli saatu uskomaan kaikki mitä meille kerrottiin: kun meille näytettiin keskimmäistä, meidän haluttiin näkevän viisi sormea. Koko käsi voitiin amputoida, kuten George Orwellin romaanit Amazonin Kindlestä. Sitä paitsi, kuten Stanislaw Jerzy Lec kirjoittaa: Joka sanoo me, ei tarkoita itseään. Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa jossa historia on enää bisneskonsepti, demokratian ja radikaalin kapitalismin risteytys. Aikaisemmin historia oli politiikan arkeologiaa. Euroopassa henki on kuollut, aine hallitsee.(Sinikka L)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti