tiistai 17. joulukuuta 2013

Hannu Raittila: Pamisoksen purkaus

Hannu Raittilan Pamisoksen purkaus setvii kaupallisen merenkulun ihmeellisyyksien ympärille rakennettua mysteeriä kuin paras jännityskirja konsanaan. Vainoharhaista tunnelmaa tihkuva alkuasetelma osoittautuu lopulta kuitenkin vain johdannoksi yhteen kotimaisen kaunokirjallisuuden viime vuosien jakomielitautisimpaan tuotokseen. Takakantta koristava suuren lamaromaanin titteli on pitkälti muuhun kansitaiteeseen liittyvää sanahelinää, mutta kirjan puoliskoja yhteen sitovat metafiktiiviset juonenkäänteet ovat silti – paitsi vahva kirjallinen taidonnäyte – myös varsin onnistunut kiteytys suomalaisen yhteiskunnan henkisestä tilasta. Erityisesti talouselämän ja median lainalaisuuksia läpivalaistaan virkistävän omaperäisellä tavalla ja silmiinpistävää on myös se, että Raittilan pakkaslukemia kellottava analyysi mielikuvien ruokkimasta todellisuudesta ei muutu lukijoiden sietokyvyn äärirajoja kolkuttelevaksi nihilismiksi. Hyvän kehiä Pamisoksen purkauksesta on turha etsiä, mutta kirjan selkeät moraaliasetelmat sitovat sen luontevasti osaksi suomalaisen yhteiskunnallisen kirjallisuuden perinnettä.

Todellisuuden useampaan kertaan päälaelle kääntävä tarina alkaa, kun toimittajana työskentelevä Laura Vuorela saa haltuunsa äänitteitä Helsingin edustalle syksyllä 1991 salaperäisesti ilmestyneestä Pamisos-laivasta. Lentävää hollantilaista muistuttava alus ajelehti Suomen aluevesille lähes merikelvottomana, lastinaan kaksi miljoonaa kiloa mädäntyvää lampaanlihaa vailla omistajaa sekä muutama eläväisempi eläinyksilö. Merellä tapahtuneen lastin purkuoperaation aikana tehtyjen nauhoitusten tekijäksi paljastuu Lauran entinen avomies Jaska, joka katosi selvitellessään Pamisoksen sotkuista vyyhtiä. Jaskan tarkoituksena oli työstää tapahtumista dokumentti, mutta jäljelle jäi vain kokoelma haastattelunpätkiä ilman tunnistetietoja. Laura näkee neljätoista vuotta vanhoissa nauhoissa silti aineksia puolidokumentaariseen radiokuunnelmaan ja lähtee koostamaan sitä yhdessä yhtiökumppaninsa Pentti Aumaston kanssa. Ensimmäinen tehtävä on selvittää Pamisosta purkaneen sekalaisen seurakunnan henkilöllisyyttä sekä sitä, missä he ovat nyt. Lauran mielessä suunnitelmat laajenevat nopeasti faktaa ja fiktiota sekoittavaksi elokuvakäsikirjoitukseksi ja sen myötä suhde Pamisokseen muuttuu aina vain neuroottisemmaksi. Laura on myös tietämättään pelinappula rikosylikonstaapeli Pajalan Pamisosta koskevissa tutkimuksissa, eikä ole saanut haltuunsa läheskään kaikkia tallenteita.
 
Totuus Pamisoksesta ei kuitenkaan koskaan selviä lukijoille, sillä kirjan toinen osa muuttaa asetelmat täysin. Paljastuu, että Pamisoksen purkaus on keskeneräinen käsikirjoitus, jonka on kirjoittanut mielisairaalaan joutunut naiskirjailija Leena. Hänen sairastumistaan sekä siihen liittyvää jälkipyykkiä puidaan Leenan työttömäksi jääneen insinöörimiehen päiväkirjamerkintöjen kautta. Jaakko etsii käsikirjoituksesta vihjeitä sekä oman että Leenan elämään kytkeytyviin tapahtumiin ja kommentteja laukoo myös kirjailijoiden mielenliikkeitä erityisen hyvin tunteva psykiatri. Leena pääsee sairaalasta ja Jaakkokin saa töitä, mutta tilanne muuttuu vain eriskummallisemmaksi. Jaakko sekoaa työhönsä jätevedenpuhdistuslaitoksella ja Leena puolestaan palkataan kehittelemään kaikkien aikojen käänteentekevintä televisiotuotantoa. Pariskunta ajautuu eron partaalle, Jaakko näkee välähdyksiä kirjan ensimmäisen osan henkilöistä ja kokee matkan kosmoksen halki. Kaikelle saadaan kuitenkin jonkinlainen selitys, sillä Raittila palkitsee lopulta lukijat liittämällä kirjan kaksi osaa toisiinsa. Kikkailun jälkeen loppu on yksinkertaisin mahdollinen, mutta silti kutkuttavan avoin erilaisille tulkinnoille.

Parasta Pamisoksen purkauksessa on se, että kirjaa voi suositella aivan jokaiselle. Sivuilla esiintyvien tyylilajien paletti kattaa niin jännityksen, fantasian kuin ihmissuhdedraaman ja sirpalemaisen juonen vastapainoksi Raittila kirjoittaa erittäin lukijaystävällistä proosatekstiä. Jo pelkkä tarina koukuttaa, mutta toisaalta vaativampi sisältö löytyy heti pinnan alta. Suurin kysymysmerkki on tietenkin se, missä määrin kirjan ensimmäisestä osasta lopulta on lupa nauttia itsenäisenä teoksena. Kokonaisuudessa sillä on paikkansa, mutta moni jää silti kaipaamaan jonkinlaisia vastauksia Pamisoksen arvoitukseen. (Tuomo L)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti