maanantai 11. marraskuuta 2013

Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä

Keskiajan tutkija Hannele Klemettilä kertoo kirjassaan Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä, millainen oli ihmisten ja eläinten suhde keskiajalla. Klemettilän kirja on kiehtova matka Euroopan keskiaikaan, jossa eläimiä ei kohdeltukaan niin piittaamattomasti kuin nykyajan ihminen voisi olettaa. Tutkimuksissa eläinten historiasta on pyritty todistelemaan, että vasta uudella ajalla ihmisen asenteet alkoivat muuttua empaattisemmiksi, ja valvonta eläinten oikeuksista lisääntyi. Hannele Klemettilä suhtautuu tähän tulkintaan kriittisesti ja korostaa, että kaikkina aikoina on voinut vallita hyvinkin erilaisia suhtautumistapoja eläimiin. Hän jopa väittää, että keskiajan hyötyeläimet elivät parempaa elämää voidessaan liikuskella vapaina toisin kuin nyt ”vankilamaisissa tehokasvatuslaitoksissa”. Hannele Klemettilän kirja antaa ehkä paikoitellen turhankin ruusuisen kuvan keskiajan ihmisten ja eläinten suhteesta. Mutta varmaan on totta, ettei eläimiä pelkästään potkittu ja hakattu, vaan niistä pidettiin huolta, vaikka siat ja lehmät lopulta ihmisen ruokapöytään päätyivätkin.

Lemmikkieläimillä oli tärkeä merkitys myös keskiajan ihmiselle. Hannele Klemettilä nostaa kirjassa esiin monia keskiajan lähteitä, jotka kertovat koiriin liittyneistä arvostuksista ja kiintymyksestä. Keskiajan ihmisellekään koiran sairaus ja kuolema ei ollut yhdentekevää, vaan koiran menetystä surtiin samalla tavoin kuin nykyaikanakin. Jotkut halusivat saada lemmikkinsä haudatuksi siunattuun maahan, minkä oikeuden kirkko kielsi. Tätä sääntöä kuitenkin rikottiin, ja keskiajan arkeologisten löytöjen mukaan haudan sai eläimistä useimmiten koira. Koira oli ihmisen uskollinen ystävä myös keskiajalla.

Arvostavaa suhtautumista nauttivat Klemettilän kirjassa myös monet hyötyeläimet kuten hevoset, aasit sekä metsästykseen tarkoitetut haukat, joita tuotiin myös Suomesta Eurooppaan ritarimetsästäjien koulutettaviksi. Keskiajan pyhimystarinoissa seikkailevat villieläimet, joista susi herätti eniten pelkoa. Tästä susikammosta poikkesi tarina Gubbion sudesta, jossa pyhä Franciscus teki rauhansopimuksen kaupungin asukkaiden ja ihmisiä jahtaavan suden välillä. Klemettilän kirjasta saa paljon tietoa turkisten erilaisista käyttötavoista ja tuona aikana vallinneista monimutkaisista valmistussäännöistä. Oli huvittavaa lukea, kuinka turkisten tehtävänä oli myös ilmaista sosiaalista järjestystä, jota varten säädettiin jopa ylellisyyslakeja.

Erikoismaininnan kirjassa ansaitsee vielä sen runsas ja kaunis kuvitus. Varsinkin Paolo Uccellon maalaus La caccia notturna, jossa on kuvattu öinen hirvijahti tummasävyisessä metsässä,  on aivan upea. Teoksessa kerrotaan myös Leonardo da Vincin kuuluisasta maalauksesta La dama con l’ermellino (Nainen ja kärppä), josta Hannele Klemettilä tuo esiin taiteentutkijoiden erilaisia tulkintoja. Federigon haukka ja muita eläimiä on mielenkiintoinen historiateos, vaikka kirjoittajan näkemys ihmisen suhteesta eläimeen tuntui vähän yksioikoiselta. En ole perehtynyt keskiajan lähteisiin eläinten kohtelusta, mutta on siitä huolimatta vaikea uskoa, että eläimiä kohdeltiin pelkästään hyvin. Olisin kaivannut kirjaan toisenlaisiakin esimerkkejä.

Hannele Klemettilä osaa historian popularisoinnin, ja hän sijoittaa kirjaan välillä omia henkilökohtaisia muistojaan suhteestaan eläimiin. Kirjoitustyyli tuntui aluksi häiritsevältä, mutta lukemisen edetessä huomasi, että kirja on joka tapauksessa kelpo tietopaketti keskiajan eläinten historiasta. Kaiken lisäksi historiateos tarjoaa lukijalleen esteettisen elämyksen. Kirjaa tekee mieli selailla jo pelkän ulkoasun vuoksi. Hannele Klemettilän Federigon haukka valaisee helppolukuisesti keskiaikaa, joka ei ollutkaan niin pimeä kuin olemme uskoneet. (Sinikka L)

1 kommentti:

  1. Keskiajasta kirjoittaa myös tämä entinen iisalmelainen Anna Amnell.
    http://amnellinlucia.blogspot.fi/p/lucia-ja-luka.html

    VastaaPoista