Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri -romaanissa toisistaan mittaa ottavat uuden ja vanhan maailman aatteet. Kiistakumppaneina eivät tällä kertaa hääri valtaapitävät tai mahtavat instituutiot, vaan kasvot 1800-luvun lopun suurelle maailmankuvan mullistukselle antavat pienen englantilaisen Downen kylän asukkaat. Kehitys ei ole jättänyt kylää rauhaan, mutta erityisen polttavaksi tilanteen tekee se, että evoluutioteorian isä Charles Darwin on asettunut paikkakunnalle elämänsä ehtoovuosia viettämään. Kuuluisasta tiedemiehestä ei kuitenkaan ole edes tarinan sivuhenkilöksi, sillä häntäkin enemmän kyläläisten mieliä kuohuttaa kunnianarvoisan herra Darwinin puutarhuri Thomas Davies. Rikkaruohojen kasvatuksesta kiinnostunut työnantaja on tehnyt taitavana pidetystä viherpeukalosta yleisen kummastelun aiheen, mutta vakavampi välirikko on tapahtunut vasta Thomaksen Gwyn-vaimon kuoleman jälkeen. Suruunsa jämähtänyt leskimies on toiminut vastoin useampaa sovinnaisuussääntöä ja kahden ”toistaitoisen” lapsen isästä on tullut paitsi pahennuksen, niin myös pelonsekaisen säälittelyn kohde.

Onneton Thomas Davies käykin lähes kirjan päähenkilöstä, mutta vielä tarkemman suurennuslasin alle joutuu Downen kylä kokonaisuudessaan. Tiiviissä yhteisössä kuhisee kuin lintuparvessa ja Carlson valottaa kyläläisten keskinäistä nokkimisjärjestystä päästämällä ääneen useamman kertojan. Välillä vaikutelma muistuttaa kilpalaulantaa, välillä taas koko kylä sulautetaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Mieliä askarruttavat niin Darwinin kumoukselliset opit kuin uskonasiat, mutta sovinnaisen julkisivun taakse kätkeytyy myös alkoholismia, kylmiä avioliittoja sekä muuta keskinäistä kyräilyä. Carlson pysyttelee tarkastelussaan visusti tavallisten ihmisten arjen tasolla ja rakenne teokselle saadaan luontevasti kytkemällä tapahtumat vuodenaikojen kiertoon. Thomas Daviesin perhe-elämässä on marraskuisen melankolian keskellä pieniä onnen hetkiä, mutta niiden havaitseminen ei ulkopuolisilta onnistu. Yhteisö tuntuu odottavan vain kaikkein pahimman vaihtoehdon toteutumista ja jopa toimii sitä edistäen. Välähdys Downen vielä pimeämmästä puolesta nähdään, kun rötöstelemään haksahtanut kylän entinen suntio palaa eräänä elokuun päivänä rikoksiensa tapahtumapaikalle. Valoa ja lämpöä mahtuu toki mukaan ja kevätmullantuoksuinen lopetus on kirjalle mitä sopivin.

Carlsonin teksti tuntuu aluksi turhan haastavalta ja vaikutelma on jopa hieman luotaantyöntävä. Sanat on ladottu sivuille sekavasti vailla välimerkkejä, eikä punaista lankaa tunnu löytyvän myöskään kertojaäänien kakofonian keskeltä. Kieltä käytetään erittäin säästeliäästi ja yksittäiset tekstikatkelmat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan kuin pienille tarkoitettuja loruja. Kannattaa kuitenkin sinnitellä hetki, sillä palaset alkavat nopeasti loksahdella kohdalleen. Carlson paljastuu analyyttiseksi ja huolelliseksi kirjoittajaksi, joka kykenee näkemään ihmiselämään kuuluvien sävyjen koko kirjon sekä käymään hienovarausta keskustelua oman aikansa hyvin samankaltaisten ongelmien kanssa. Näkökulman harkittu rajaus vain lisää kirjan ilmaisuvoimaa ja pisteliäs huumori tekee siitä hyvin elävän tuntuisen. Loppulauseen jälkeen huomaakin, että Herra Darwinin puutarhuri olisi maistunut vaikka puolet paksumpana. (Tuomo L)