Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Elämän päätepisteen lähestyminen vasta 47 vuotta nuorena merkitsee vääjäämättä hyvästejä monille sellaisille asioille, joista haluaisi vielä kaikin voimin pitää kiinni. Kirsti Kurosen Ammeiden aika -romaanin parantumatonta syöpää sairastavalle Iirikselle tällaisia ovat oman perheen lisäksi elämäntyöksi muodostunut Ammela-kylpylä sekä paras ystävä Anna Aurinko. Toisaalta mieleen palaa muukin eletty elämä ja sitä läpikäydessä esiin nousee edelleen myös yllätyksiä. Erityisen merkittäviksi kokemuksiksi ovat muodostuneet suhde edesmenneeseen isoäitiin sekä seitsemän vuotta sitten tapahtunut kohtaaminen Ammelan arvoituksellisen miesasiakkaan kanssa. Molempiin muistoihin liittyy menetystä ja surua, mutta toisaalta niiden kautta Iiriksen on vähitellen helpompi hyväksyä oma lähestyvä kuolemansa. Menneisyyden pohdinta jättää sairaskertomuksen välillä taka-alalle ja kirjan katkeransuloiset kommentit oman kehon vähittäisestä haurastumisesta ovat muutoinkin täydellinen vastakohta esimerkiksi Riikka Alaharjan samaa taudinkuvaan paljon kliinisemmin analysoineen Maihinnousun pikkutarkkuudelle.

Kaihonaivistiseksi melodraamaksi osuvasti alaotsikoitu Ammeiden aika soljuu useampaa eri aikatasoa ja Kuronen upottaa lukijat Iiriksen omalaatuiseen maailmaan vailla turhaa hosumista. Ensin tutuksi tulee perhe, johon kuuluvat Iiriksen lisäksi dekkareita tehtaileva kirjailija-aviomies Juhani sekä kouluiässä olevat Kerttu ja Eelis. Sairaana arki sujuu yhä rutiineja noudattaen ja kuuluisuudestaan huolimatta oma aviomies on aina ollut tyyppiä, jolta ei ole kannattanut odottaa syntymäpäivälahjaksi mitään sähkövatkainta uskaliaampaa. Impulsiivinen Iiris taas on laittanut aikoja sitten pisteen orastavalle toimittajanuralleen ja alkanut pitää mielenlaatuaan paremmin vastaavaa Ammelan kylpylää. Kylpyammeiden ja romanttisen tunnelmoinnin kotikutoinen yhdistelmä on ollut menestys, mutta sairauden myötä sille on ollut pakko heittää hyvästit. Iiriksen elämäniloa on tämän jälkeen ylläpitänyt maailmaa kiertänyt lapsuudenystävä Anna, jonka kanssa yhteiset kylpyhetket edelleen jatkuvat. Seitsemän vuotta sitten mielessä pyöri kuitenkin vielä Annaakin kiehtovampi salaperäinen ihailija, joka osoittautui lopulta yhdeksi Ammelan vakioasiakkaista. Iiriksen ja Kielomiehen ainoaksi yhteiseksi hetkeksi jäi lumiluolan rakentaminen, mutta tapaamista seurannut tragedia pitää Kielomiehen yhä Iiriksen ajatuksissa.

Toinen aave menneisyydestä on Iiriksen isoäiti. Iiriksen suhde omiin vanhempiinsa on etäinen, eivätkä he edelleenkään osaa edes tuoda mieluisaa luettavaa sairaalle tyttärelleen. Mumun ja Iiriksen välisen suhteen tiiviydestä kertoo jotain se, että Iiris on Mumun kuoleman jälkeen ottanut vanhempiensa vastustuksesta huolimatta käyttöön isoäitinsä sukunimen, asuu perheineen tämän vanhassa huvilassa sekä nukkuu yönsä sängyssä, jossa Mumu kuoli. Myös Iiriksen viinalle perso isoisä kuoli samassa rakennuksessa ja tapahtumaan liittyvän perhesalaisuuden varjo leijailee edelleen ilmassa Mustaksi nimetyn kummituksen muodossa. Iiris peilaa väistämättä omaa kesken jäänyttä elämäänsä Mumun lähes puolta pitempään, mutta kirjan lopussa haudan takaa saatu viesti pakottaa kysymään, kumpi sai sittenkin paremman? Iiriksen tarinalle ei kirjassa kuitenkaan laiteta lopullista pistettä ja Kurosen kehämäinen päätösluku on ennemminkin alku jollekin uudelle.

Ammeiden aika on pienimuotoisen ja vaatimattoman kerronnan juhlaa. Kuronen on kirjoittanut useita lastenkirjoja ja niille tyypillistä kirkassilmäisyyttä on aistittavissa myös hänen ensimmäisessä aikuisille suunnatussa romaanissaan. Aihe on raskas, mutta sävyt eivät ole ylenpalttisen tummia. Mitään ei kuitenkaan lakaista maton alle, tekstille vain sallitaan siellä täällä ripaus kuulasta sadunomaisuutta. Lopputuloksena on persoonallinen ja raikas romaani, jonka lukemisesta nauttii ensimmäiseltä sivulta lähtien. Tämän kaltaista "liian" omaperäistä kirjaa tuskin nähdään isompien kustantajien rummutusta paremmin huomioivissa loppuvuoden kirjakilpailujen kimarassa, mutta tästä huolimatta Ammeiden aika on yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista. (Tuomo L)