Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

Hengiltä pääseminen ei ole 27-vuotiaalle nuorelle naiselle kaikkein yksinkertaisinta ja vielä hankalammaksi tavoitteen saavuttaminen tulee, jos sitä ennen pitää jättää jälkipolville pysyvä muistomerkki omasta neroudesta. Alexandra Salmelan esikoisteos 27 eli kuolema tekee taiteilijan ei kuitenkaan onneksi ole tarkoitettu opaskirjaksi kaikille niille, jotka haluavat liittyä Jim Morrisonin, Janis Joplinin, Jimi Hendrixin tai Kurt Cobainin seuraan. Itsetuho on tarinassa lopulta vain sivuroolissa ja päähenkilön suurteoksen kypsyttelyyn liittyvät luomistuskat on nekin kuvattu melkoisen kieli poskessa -tyyliin, vaikka mukana lienee myös aloittelevan kirjailijan henkilökohtaisia tuntemuksia. Hupailua keskinkertaisuuden ja lahjakkuuden välisestä ristiriidasta on harrastettu ennenkin, mutta Salmelan tšekkiläinen huumori saa toteutuksen tuntumaan virkistävällä tavalla erilaiselta. Toiseksi teemaksi kirjassa nousee suomalaiseen elämänmenon tarkastelu ulkopuolisen silmin. Tunnelmat muistuttava ajoittain Aki Kaurismäen elokuvia, mutta syntyperästään johtuen Salmela osaa olla paljon kriittisempi vähäpuheisen korpikansan tapoja kohtaan.

Tarinan alku vie Prahaan, jossa juuri 27 vuotta täyttänyt Angie havahtuu siihen, että aikaa maineen ja kunnian saavuttamiseen on tasan vuosi. Myyttisestä 27-Klubista pakkomielteen itselleen muodostanut nuori kirjallisuudenopiskelija päättääkin kirjoittaa ensin teoksen, josta kaikki puhuvat ja kuolla sen jälkeen vähintään yhtä huomiota herättävällä tavalla. Tuotoksia syntyy liukuhihnalta, mutta mikään niistä ei tunnu herättävän vastakaikua edes Angien menestyvässä ystäväpiirissä. Lisäksi keskeneräiset opinnot ja sukulaisten painostus haittaavat keskittymistä ja niinpä kirjailija lähtee etsimään työrauhaa ja inspiraatiota opettajansa syrjäisessä Suomessa sijaitsevalle mökille. Siellä taas asustaa viisihenkinen Lampisten perhe, jonka arkea Salmela kuvaa yhtä aikaa Angien tarinan kanssa. "Eintsin" saapuminen tuo Lampisten ekologiseen elämäntapaan uudenlaista sähköisyyttä, eivätkä Angien itsetuhoiset ambitiotkaan säily korven keskellä täysin muuttumattomina. Yhteen siis mennään ja ympäri tullaan, niin kuin kunnon ihmissuhdesotkussa kuuluukin.

Suurin Salmelan tarjoilema yllätys liittyy kirjassa käytettyyn kerrontatekniikkaan. Hengästyttävä hyppely kertojasta toiseen on eittämättä osittain parodiaa, mutta se on toteutettu sujuvasti ja lyhyen kummastelun jälkeen ratkaisu koukuttaa lukijan niin, että kirjaa on hankala laskea käsistä. Angien lisäksi kirja päästää ääneen Lampisten perheen nuorimman lapsen lässyttävän possunuken, perhettä paikasta toiseen kuskaava Opel Astran sekä antiikin kohtalottaren roolin ottaneen Kassandra-kissan. Salmela on uskaltanut hakea kertojien välille äärimmäisyyksiin menevää kontrastia ja skaala ulottuu aina Herra Possun imelästä lastenkirjaidyllistä Kassandran murhaavaan realismiin sekä Angien tekotaiteelliseen synkistelyyn ja epätoivoiseen kirjeenvaihtoon. Anarkistinen ote näkyy myös kirjan sivujen visuaalisessa ulkoasussa. Kappaleet ja kirjasimet hyppivät levottomasti, mutta kokonaisuuden ehdoilla niin, että merisairautta muistuttavia oireita ei lukijassa pääse syntymään.

Salmelan esikoinen on täysosuma ja vaikka sen Finlandia-ehdokkuus aikaan herättikin närää, niin 27 eli kuolema tekee taiteilijan onnistuu kiteyttämään tuittuilevien päähenkilöidensä kommellusten lisäksi myös 2010-luvun suomalaisen yhteiskunnan kipupisteitä vähintään yhtä hyvin kuin palkinnon napannut Mikko Rimmisen Nenäpäivä. Moni samankaltaista absurdia tyylilajia viime aikoina tapaillut teos on ajautunut enemmän tai vähemmän hakoteille, joten on vaihteeksi mukava lukea kirja, joka siinä onnistuu ja on samalla omaperäinen, taiteellisesti kunnianhimoinen ja hauska. (Tuomo L)